Valmistelutyöryhmä kokoontui

Muistio: Metsätietojen standardoinnin valmistelutyöryhmän yleiskokous 18.8.2015 klo 9-10.15

Osanottajat: Ari Kotiharju Tapio, Janne Loikkanen Bitcomp, Mika Galkin Luke, Varpu Voipio SMK, Eeva Hiltunen SMK, Arto Ylikotila Savcor, Timo Säynäjoki Savcor, Tuula Kuisma Stora Enso, Ari Ronkainen UPM, Tapio Räsänen Metsäteho, Mikko Kiviniemi F-plan ja Aarre Peltola Luke (kohta 5)

Asiat:

1. Metsätietostandardien arvioinnin tilanne tiedoksi

 

Maa- ja metsätalousministeriö on tilannut metsätietostandardeihin liittyvän arviointityön, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa standardisanomien tietosisällön kehittämiseen. Arvioinnissa tarkastellaan standardien rakennetta sekä dokumentaatiota ja tehdään niihin kehittämisesityksiä.

 

Käsittely:

 

Keskusteltiin, että työ näyttää valmistuvan aikataulussa elokuun lopulla. Todettiin, että vaativimpien kehittämisehdotusten toteutus tehtäneen vuoden 2016 resursseilla.

 

2. Wood Force –projektissa valmistellut puunkorjuun ja metsänhoidon toiminnanohjauksen skeemojen työversioiden päivitykset

 

Taustatietoa:

 

Aiemmin on sovittu, että sovelluskehityksen aikana tulevat päivitykset käydään läpi valmistelutyöryhmässä ja päivitetään dokumentaatioihin julkaisusivustolle http://www.bitcomp.fi/metsatietostandardit/.

 

Aiemmin on tuotu esille epäloogisuudet standardien eri koodistojen koodiarvoissa.

 

Esimerkiksi äestys:

Metsävaratietojen standardissa (MV) SilvicultureTypeType koodistossa äestys = 530.

 

SoilPreparation Operation Type ja WorkCode sekä WF koodiston Työlajit koodeissa äestys on koodattu seuraavasti:

SoilPreparation Operation Type                                         enum                 530

WorkCode                                                                        enum                 510

WF työlaji                                                                        enum                 310

 

On todettu, että WoodForcessa on ollut perusteet sille, että on käytetty tiettyjä koodiarvoja.

 

Kesäkuun kokouksessa sovittiin, että työversioon lisätään FeatureCodeExtensionsType –koodistoon koodiarvo 10070=toteuma-alue 29.6.2015 mennessä.

 

Aiemmin on todettu, että uudet päivitykset käsitellään, kun WF-projekti tekee esityksen niistä.

 

Käsittely:

 

Todettiin, että toteuma-alue-koodi on lisätty skeemapakettiin 8, mutta dokumentaatio päivitetään pakettia 8 vastaavaksi vasta myöhemmin kokouspäivänä 18.8.2015.

 

Mikko Kiviniemi kertoi, että WF-projektissa on tullut tarve joillekin uusille karttamerkeille, kuten kiinteistö-karttamerkki.

 

Sovittiin, että WF-projekti tuo uudet päivitysesitykset keskitetysti syys-lokakuussa.

 

Sovittiin, että jatkossa koodistojen päivitykset tehdään keskitetysti Bitcompin toimesta pyynnöstä.

 

 

3. Kemera-tukiin liittyvät standardit

 

Taustatietoa:

 

Kemera-standardien työversiot on päivitetty 29.6.2015 Julkaisusivuston versionhallinnan taulukkoon http://www.bitcomp.fi/metsatietostandardit/#VersionTable .

Kemera-skeemojen versiotunnuksen kirjainkoodi alkaa kirjaimilla KMR…

 

Valmistelutyöryhmän kokouksessa 8.12.2014 Eeva Hiltunen kertoi SMK:n linjauksista. Ensivaiheessa pitäisi mahdollistaa ainakin nuorenmetsänhoidon, taimikon varhaishoidon ja juurikäävän torjunnan sähköinen asiointi.

 

Toukokuussa 2015 Kemera-lakiin liittyvät asetukset saivat lopullisen muotonsa.

 

Suomen metsäkeskus on koonnut sivuilleen kattavan tietopaketin uuden Kemera-lain toimeenpanon aikatauluista http://www.metsakeskus.fi/kemera-uudistus#.VW_wLlIw_cs . Tuolta sivulta löytyvät myös asiaan liittyvät säädökset sekä paperilomakkeet.

 

 

Seuraavaan on lueteltu sähköisen asioinnin prosessiin tarvittavat sanomat ja niiden toteutuksen perusteet:

 

  1. Hakemus ennen toimenpiteen aloittamista KMRHA_T-skeema

     

    Lain 22 § mukaan ”Hakemukseen on sisällytettävä hankkeen kuvaus, sijainti, arvioitu alkamis- ja päättymisajankohta ja hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan tuen määrä. Hakemukseen on liitettävä toteuttamissuunnitelma, jos se on tuen myöntämisen edellytyksenä 9 §:n mukaan.”. Hakemukseen on syytä sisällyttää mm. tieto siitä, haluaako hakija asian käsittelyyn liittyvät päätökset vain sähköisinä. Lisäksi on ajateltu tarvittavan mm. hakijan sähköiselle hakemukselle antama viite ”FinancingActApplicationReference”, jonka maksimipituudeksi on sovittu 50 merkkiä.

     

    Aiemmin on sovittu, että hakemukseen tulee luettelo tuen saajista ja tuen saajan tietoihin on syytä lisätä tieto siitä, onko kyseessä yhteyshenkilönä toimiva tuen saaja. (Maksuosuutta ja tilinumeroa ei tule hakemukseen)

     

Tuensaajaan ja yhteystietoon liittyviä asioita Janne Uitamo on kommentoinut talvella 2015 seuraavasti: ”Avustaja on siis henkilö, joka avustaa hakijaa hakemuksen tekemisessä. Asiamies toimii saamansa valtuutuksen rajoissa kuin hakija: hän voi hakea tukea laissa tarkoitetun tuensaajan puolesta ja vastaanottaa maksun. Yhteyshenkilönä toimiva tuensaaja tarkoittanee hallintolain 16 §:n mukaista yhteystietoa; ” … asiakirjassa on mainittava lähettäjän nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.” Yhteystietona voidaan ilmoittaa tuensaajan yhteystietojen sijasta myös ulkopuolisen asiamiehen yhteystiedot. Tuensaaja voi myös toimia asiamiehenä muilta tuensaajilta saamansa valtuutuksen perusteella; hänen mahdollinen asemansa asiamiehenä ei kuitenkaan käy ilmi pelkästään ilmoitetun yhteystiedon perusteella.

 

Hakemuksessa ilmoitettavalla hallintolain mukaisella yhteystiedolla on se merkitys, että rahoituspäätös, ilmoitus tarkastuksen tekemisestä, kuuleminen ym. metsäkeskuksen yhteydenotot toimitetaan tämän yhteystiedon (postiosoitteen tai sähköpostiosoitteen) mukaisesti. Jos yhteystieto on hakijoiden asiamiehelle (joko ulkopuoliselle asiamiehelle tai tuensaajalle, jonka muut tuensaajat ovat valtuuttaneet toimimaan asiamiehenä), metsäkeskus toimittaa tiedoksiannot hallintolain 56 §:n 3 momentin mukaisesti asiamiehelle. Tiedoksiannot voidaan asiamiehen lisäksi toimittaa myös hakijoille, joita asiamies edustaa, mutta asiamiehelle on ilmoitettava, jos toimeksianto on toimitettu myös hänen edustamilleen hakijoille.”

 

Valtioneuvoston ja MMM:n asetusten ja lain tulkinnan täsmentymisen myötä on toukokuussa 2015 tullut esiin seuraavia muutostarpeita julkaisusivuston version hallinnan KMRHA_skeemaan.

 

  1. Kiinteistön omistajan (RealEstateOwner) omistusosuus sekä yhteisomistussuhteen peruste. Keskusteltiin, miten nämä toteutetaan hakemuksen skeemaan? Paperilomakkeella on mahdollisuus antaa omistusosuus murtolukuna tai prosentteina. Todettiin, että omistusosuus hakemusvaiheessa on vain siksi, että tiedetään hakijoiden omistavan vähintään 25. Todettiin, että Bitcomp oli tehnyt omistussuhteen perusteelle koodiston, joka vastasi paperilomakkeen koodistoa. Todettiin, että kiinteistöyhtymä termi pitää päivittää verotusyhtymäksi. Lisäksi ., että SubstituteMessage on muutettava kyllä/ei tyyppiseksi.
  2. On syytä mahdollistaa 2 eri työlajin eli taimikon varhaishoidon ja nuorenmetsänhoidon hakeminen samalla hakemuksella. Paperilomakkeella on vaihtoehto ”30 tai 35”. Skeemaan lisätään koodi 33=”nuoren metsän hoito tai taimikon varhaishoito”.
  3. ”Suometsänhoidon, metsätien tekemisen ja metsäluonnon hoidon tuen hakemuksessa on ilmoitettava arvio toimenpiteen toteuttamisen yhteydessä kohteella tuensaajalle syntyvistä tuloista. Tuensaajan tietoihin arvio tuloista euroa. Ympäristötuen hakemuksessa on ilmoitettava kohteen pinta-ala, kuvioittaiset metsävaratiedot ja koko kiinteistön puuston määrä sekä ilmoitettava kohteen elinympäristöt ja niiden lisämääreet tämän asetuksen liitteen mukaisesti.” Mahdollisuus liittää hakemukseen kuvioittainen metsävaratieto. On todettu, että skeemasta olisi hyvä saada selville, missä työlajeissa tarvitaan toteuttamissuunnitelma tai metsävaratiedot.
  4. ”Jos hakemuksen on laatinut hallintolain (434/2003) 12§:ssä tarkoitettu asiamies, hakemukseen on liitettävä riittävän yksilöity selvitys asiamiehen oikeudesta edustaa päämiestä” Miten tämä toteutetaan skeemaan? Selvitys asiamiehen toimivallasta: Hakija (maanomistaja) on __.__.201__ valtuuttanut asiamiehen toimimaan puolestaan. Valtuutuksesta käy ilmi: [K/E_] asiamiehen oikeus edustaa hakijaa kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain mukaisessa hakemusasiassa [_K/E] pankkitili, jolle tuki maksetaan, tai asiamiehen oikeus ohjata tuki osoittamalleen pankkitilille silloin, kun tukea ei makseta hakijalle; [_] muuta (ja ilmeisesti vapaa tekstiselite. Toteutetaan lisäksi mahdollisuus liittää valtakirja tms. dokumentti liitetiedostona. Bitcomp etsii ratkaisun, jossa tietojen monistamistarve vähenee.
  5. Hakemuksessa, joka koskee sellaista hanketta, jolle on jo myönnetty tukea, on edellä tässä pykälässä säädetyn lisäksi ilmoitettava tukipäätöksen hankenumero. FinancingActApplicationReference-kentän rinnalle lisätään ”hankenumero”. Tehdään 14 merkkinen merkkijono.
  6. ”Hakemuksessa on ilmoitettava, onko hakija hakenut tai saanut toimenpiteeseen muuta julkista tukea.” MainApplier -koodin rinnalle tehdään vielä yksi koodisto. ”OtherPublicSubstitut” 1=on saanut, 2=on hakenut 3=ei ole saanut eikä hakenut.
  7. Metsäkeskuksen lomakkeilla on teksti: Sähköinen tiedoksianto: Suostun siihen, että metsäkeskus voi antaa päätöksen tai muun asiakirjan tiedoksi sähköisenä viestinä ilmoittamaani sähköpostiosoitteeseen. 1= Annan…, 2= En anna suostumusta sähköiseen tiedoksiantoon. Tämä toteutetaan standardiin.

     

     

  8. Toteuttamissuunnitelma tai sijaintitiedot

     

    Toteuttamissuunnitelma on hakemussanoman yhteydessä toimitettava xml-elementti, joka toimitetaan niiden työlajien hakemusten yhteydessä, joilta lainsäädäntö edellyttää suunnitelmaa. Niiltä pinta-alaperusteisilta hankkeilta, joilta ei edellytetä suunnitelmaa, tarvitaan suunnitelman kaltaiset sijaintitiedot. Pinta-alaperusteisissa hankkeissa etenkin TVH ja NMH työlajeilla on syytä käyttää mahdollisimman samankaltaista geometrioiden esittämistapaa kuin MKI-skeemassa. Juurikäävän torjunnassa riittää hakemuksessa paikkatietona kiinteistötunnus (asetusluonnokset).

     

    Aiemmin on todettu, että työlajiryhmille ja työlajeille tarvitaan suunnitelmaan erilaisia tietoja. Vielä ei ole varmaa linjausta siitä, onko mahdollista tehdä kaikille työlajeille yhteinen suunnitelmaelementti, jossa on paljon vaihtoehtoisia rakenteita vai tarvitaanko useita erilaisia suunnitelmaelementtejä. Erityisesti skeemassa on huomioitava se, miten yhteishankkeiden tuet saadaan jaettua osakkaille.

     

  9. MMM:n asetuksen mukaan ”Nuoren metsän hoidon hakemuksessa on lisäksi eriteltävä sen kohteen pinta-ala kuvioittain, jolta kerätään pienpuuta vähintään 35 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden. Jos kohde sijaitsee pohjoisessa Suomessa, nuoren metsän hoidon hakemuksessa on eriteltävä sen kohteen pinta-ala kuvioittain, jolta kerätään pienpuuta vähintään 25 kiintokuutiometriä hehtaaria kohden.” Pienpuun keruuseen liittyvät asiat on ilmoitettava myös toteutusilmoituksessa, mutta suurin osa totutusilmoituksessa ilmoituksessa kuviolta ilmoitettavista asioista ei koske hakemusta. On sovittu, että hakemuksen kuviotietoihin on lisättävä uusi koodisto SmallWoodRemovalClass. Sovittiin, että tehdään FinancingActAplicationStand-rakenne, johon tulevat vain hakemusvaiheessa kuviolta tarvittavat tiedot. Ari tekee ja lähettää määrittelyt Bitcompille.

     

  10. Palauteviesti hakemukseen

     

    Metsäkeskus lähettää palauteviestin eli kuittaussanoman tai virheilmoituksen hakemuksen ja mahdollisen suunnitelman vastaanottamisesta. Tarvittaessa hakemuksen lähettäjä korjaa hakemustaan tai suunnitelmaansa ja lähettää ne uudelleen, kunnes SMK:n vastaanottorajapinta lähettää palautesanoman hakemuksen virheettömästä vastaanottamisesta.

     

    Todennäköisesti voidaan käyttää täydennettynä samaa palauteviesti-skeemaa kuin MKI-standardissa. On todettu hakijan hakemuksessa ilmoittama hakemuksen yksilöivä viite eli reference on syytä sisällyttää myös palauteviestiin. (Sama lienee syytä toteuttaa myös MKI-palauteviestiä koskien).

     

    Yleisenä linjauksena voitaneen todeta, että FinancingActApplicationReference on syytä lisätä kaikkiin hankkeen käsittelyvaiheisiin liittyviin skeemoihin.

     

  11. MKI-standardeissa käytetty palauteviestin perus kooditus on nyt ”hylätty, hyväksytty ja osittain hyväksytty”. Kyseessä on kuitenkin sähköiseen vastaanottoon liittyvä viesti. Todettiin, että voitaisiin käyttää kooditusta: 1. vastaanotettu 2. vastaanotettu virheellisenä ja  pyydetään korjaamaan/täydentämään oheisen virhekoodin tarkoittamat asiat. 3. Tiedonsiirto epäonnistui (sanoman tarkoitusta tai lähettäjää ei pystytty riittävästi tunnistamaan.)

 

Virhekoodit: Sanomien sähköisen vastaanoton generoimat virhekoodit, jotka yksilöivät sanoman virheen. Todennäköisesti tarvitaan 1000, 2000, 3000 jne. sarjat rakenteen eri tasoilla oleville virheille. Esim. 1001=Hakijan XXX osalta ei ole ilmoitettu yhteisomistusosuuden perustetta. 2001= kiinteistötunnus XXXXXXX on virheellinen 3001= kuvion xx.x geometria virheellinen. 3002=Kuviolta xx.x on ilmoitettu kerättävän pienpuuta vähintään 25 m3/ha, vaikka kuvio ei sijaitse Pohjois-Suomessa. Ari Kotiharju oli lähettänyt virhekoodien määrittelytaulukkopohjan kokouskutsun liitteenä. Palauteviestejä määriteltäessä ilmeni, että palauteviestien määrittely olisi syytä tehdä SMK:n toimesta, koska heillä on paras tietämys siitä, millaisia tarkistuksia SMK:n järjestelmät pystyvät sanomille tekemään ja toisaalta tarvittavat virhekoodit todennäköisesti selviävät vasta testauksen ja tuotantokäytönkin aikana.

 

Palauteviestin virheilmoituksia määriteltäessä nousee esiin kysymys siitä, että tarvitaanko kaksivaiheinen palauteviesti. Osa virheistä on varmasti koneellisesti seulottavissa siten, että sähköinen palauteviesti lähtee välittömästi vastauksena hakijan sanomaan. Todennäköisesti osa hakijan sanoman virheistä paljastuu vasta myöhemmin ja tällöinkin virheiden korjaus onnistuisi helpoiten, mikäli virheilmoitus voitaisiin lähettää sähköisenä. Todennäköisesti voidaan käyttää samaa palauteviestin virhekooditusta molemmissa tapauksissa? Todettiin, että sähköinen asiointi myös myöhemmin ilmenevien virheiden osalta olisi tehokkain tapa virheiden käsittelyyn, mutta se on toteutettava siten, ettei se aiheuta sekaannusta hakijan taholla.

                            

  1. < >
    Toimenpiteen jälkeen hakija lähettää toteutusilmoituksen.

 

Tähän on sisällytettävä rahoituspäätöksen numero. Toteutusilmoituksen on tarkoitus muistuttaa mahdollisimman paljon hakemusta ja sen liitteenä olevaa suunnitelmaa. Vapaaehtoisen omavalvontatuloksen toimittaminen on mahdollistettava. On syytä voida ilmoittaa, että toteutus on tehty suunnitelman tai hakemuksen sijaintitietojen mukaisesti.

 

Toteutusilmoitukseen on syytä sisällyttää luettelo tuen saajista ja tuen saajan tietoihin on syytä lisätä tieto siitä, onko kyseessä yhteyshenkilönä toimiva tuen saaja, kuten hakemukseenkin sovittiin lisättäväksi.  Toteutusilmoitukseen on syytä lisätä myös kentät maksuosuutta ja tilinumeroa varten. Toteutusilmoituksessa ja hakemuksessa olevat tuensaajaelementit (SubsidyApplier) on syytä nimetä toisistaan poikkeavasti.

 

Aiemmin todettu, että omavalvontatiedon toimittamiseen sekä yhteishankkeiden toteuttamissuunnitelmiin voidaan saada valmiita elementtejä WoodForcen käyttämistä standardiskeemoista. Myös tarkastustietojen standardi on yksi vaihtoehto omavalvontatulosten väittämiseen. Todettiin, että omavalvontatuloksen toimittamista ei edellytetä asetuksissa, mutta sen toimittaminen on mahdollistettava. Todennäköisesti omavalvontatuloksen olisi syytä olla erillinen skeema, joka linkitetään toteutusilmoitukseen FinancingActApplicationReference:n avulla

 

Asetuksissa ns. omavalvontana ilmoitettavat tiedot on täsmällisesti yksilöity toteutusilmoituksessa ilmoitettavina tietoina. On todettu, että KMRTI_T-skeemaan tarvitaan seuraavat tiedot.

 

 

FinancinActStand rakenteen alle jo olemassa olevien StemCount ja MeanHeight sekä (NMH kohteita varten) MeanDiameter-koodistojen lisäksi.

 

a)Uusi koodisto: RemovalClass

1.                         Taimikon varhaishoito, Etelä-Suomi, poistuma alle 3000 kpl/ha

2.                         Taimikon varhaishoito, Etelä-Suomi, poistuma yli 3000 kpl/ha

3.                         Taimikon varhaishoito, Pohjois-Suomi, poistuma alle 2000 kpl/ha

4.                         Taimikon varhaishoito, Pohjois-Suomi, poistuma yli 2000 kpl/ha

5.                         Nuoren metsän hoito, Etelä-Suomi, poistuma alle 1000 kpl/ha

6.                         Nuoren metsän hoito, Etelä-Suomi, poistuma yli 1000 kpl/ha

7.                         Nuoren metsän hoito, Pohjois-Suomi, poistuma alle 800 kpl/ha

8.                         Nuoren metsän hoito, Pohjois-Suomi, poistuma yli 800 kpl/ha

 

 

b)Uusi koodisto HeightClass

 

1.                         Pituus on yli 3 m

2.                         Pituus ei ole yli 3 m

 

c)Uusi koodisto SmallWoodRemovalClass

 

1.                         Etelä-Suomi, pienpuunkeruu vähintään 35 kiintokuutiota/ha

2.                         Pohjois-Suomi, pienpuunkeruu vähintään 25 kiintokuutiota/ha

 

Aiemmin on sovittu, että mietitään myöhemmin, pitäisikö hakemuksella olla suppeampi kuviorakenne.

 

 

  1. Metsäkeskus lähettää palauteviestin eli kuittaussanoman tai virheilmoituksen hakemuksen toteutusilmoituksen vastaanottamisesta. Tarvittaessa toteutusilmoituksen lähettäjä korjaa toteutusilmoitustaan ja lähettää sen uudelleen, kunnes SMK:n vastaanottorajapinta lähettää palautesanoman toteutusilmoituksen virheettömästä vastaanottamisesta. (Toteutusilmoituksen palauteviestin virhekoodit määritellään kuten hakemukseenkin liittyen)

     

  2. Metsäkeskus toimittaa päätöksen hakijalle. Aiemmin on todettu, että päätöksellekin olisi syytä tehdä xml-sanoma, vaikka perinteisiä paperisiakin päätöksiä joudutaan käyttämään.

 

Janne Uitamo on todennut, että mikäli toteutusilmoituksessa todetaan, että toteutus on tehty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, niin metsäkeskus ei tee enää uutta päätöstä, vaan päätöksen sijaan metsäkeskus lähettää maksatusviestejä.

 

  1. Maksatusviesti.

 

Aiemmin on todettu, että tuet on syytä saada maksettua yhteishankkeilla suoraan tuen saajalle. Janne Uitamon kommentit: ” Yhteishankkeilla on varauduttava siihen mahdollisuuteen, että tuet on voitava maksaa hankkeeseen osallistuville tuensaajille, mutta myös siihen, että tuet on voitava maksaa hankkeen toteuttajalle, hakkuuoikeuden haltijalle tms. taholle tuensaajien antaman valtuutuksen, toimeksiannon ym. mukaisesti. Esimerkiksi juurikäävän torjunnan hankkeet saatetaan toteuttaa yhteishankkeina, joilla maanomistajat sopivat puukauppasopimuksen yhteydessä puunostajan kanssa siitä, että tämä voi asiamiehenä hakea ja saada torjuntatyölle mahdollisesti myönnettävät juurikäävän torjunnan kemera-tuet.”

 

On todettu, että maksatusviesti eli ilmoitus maksun maksamisesta voi lähteä ilman päätöstä tai päätöksen yhteydessä.

 

 

Kemera-standardien teemakokouksessa 14.8.2015 käytiin läpi julkaisusivustolla http://www.bitcomp.fi/metsatietostandardit/ 29.6.2015 julkaistut Kemerastandardien dokumentaatiot.

 

Tuolloin sovittiin, että Bitcomp kirjaa vielä englanniksi kääntämättömien taginimien käännösehdotukset suoraan työversioihin. Mikäli käännösehdotusta ei löydy jo tehdyistä käännöstöista tai Bitcompin toimesta, niin tällaiset termit Bitcomp lähettää Arille.

 

Tuolloin sovittiin myös muista kiireellisten työlajien skeemoihin ennen laajempaa kommentointikierrosta tarvittavista päivityksistä. Bitcomp kertoo 18.8.2015 yleiskokouksessa päivitysten julkaisun aikataulun, joka on todennäköisesti muutama päivä yleiskokouksen jälkeen. Tästä julkaisusta parin viikon päästä pidetään uusi Kemera-standardien teemakokous, johon mennessä tai jossa standardien hyödyntäjät voivat kertoa kommenttinsa julkaistuihin työversioihin.

 

Tuolloin sovittiin myös, että em. kiireellisten skeemojen kommentointiversioiden toteuttaminen on prioriteetiltaan kiireellisin työ. Lisäksi sovittiin, että Bitcomp pyrkii tekemään ensimmäiset luonnosversiot vielä puuttuvista toteuttamissuunnitelma-, päätös- ja maksatusviestiskeemoista seuraavaan teemakokoukseen mennessä. Em. sanomien ensimmäisiä versioita tehdessään Bitcomp konsultoi Ari Kotiharjua, Varpu Voipiota ja Janne Uitamoa.

 

 

Käsittely:

 

Työversioiden kommentointiversioiden julkaisun päivämääräksi sovittiin 24.8.2015.

 

Seuraavan Kemera-standardien teemakokouksen ajankohdaksi sovittiin 8.9.2015 klo 13-15, jolloin päivityksiä voi kommentoida sekä julkaistaan toteuttamissuunnitelma-, päätös- ja maksatusviestiskeemojen ensimmäiset versiot.

 

4. Päivityssanomien jatkokehitys

 

Aiemmin on todettu, että tarvitaan erilaisia päivityssanomia erilaisiin tarkoituksiin. Aiemmin valmistelutyöryhmässä on suunniteltu 2 erilaista päivityssanomaa. Myös Wood Force –projektin kanssa kehitettävät sanomat sisältävät erilaisten tietojen päivittämiseen tarkoitettuja elementtejä.

 

Janne Loikkanen on tehnyt julkaisusivuille esityksen http://bitcomp.fi/metsastandardi_ehdotus/EsitysMetsavaratietojenPaivityssanomastaSisallytettynaMetsakeskussanomaan.png siitä, miten nykyiseen metsävaratietosanomaan pohjautuva päivityssanoma voisi olla Metsäkeskuksen tiedonsiirtopalveluun lähetettävä metsänkäyttöilmoitukselle vaihtoehtoinen sanoma.

 

Aiemmin on todettu, että olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa nykyistä metsävarasanomaa rakenteeltaan vastaava päivityssanoma, jossa mahdollisimman monet tiedot olisivat vapaaehtoisia. Avaintiedot voitaisiin päivityssanomassa kerätä omaksi rakenteekseen. Avaintietoja päivityssanomassa voisivat olla id, aluegeometria ja kuvion numero. Päivityssanomaa ja varsinasta metsävarasanomaa (MV x.x) päivitettäisiin aina yhtaikaa siten, että toiseen tehtävät muutokset toteutettaisiin myös toiseen.

 

Standardien julkaisusivustolta löytyy kuvaesitys päivityssanomasta. Aiemmin on keskusteltu, että samankaltainen rakenne voitaisiin ottaa käyttöön myös metsävarastandardissa MV x.x. Tämä kuitenkin tekisi siitä taaksepäin yhteen sopimattoman.

 

Todennäköisesti SMK:n metsävaratietoja päivittävät sanomat olisi tarkoituksenmukaisinta välittää saman rajapinnan kautta, mitä nyt käytetään mki-sanomien toimittamiseen.

 

Aiemmin on todettu, että päivityssanomalla on liittymäkotia Kemeran toteutusilmoitukseen.

 

Lisäksi on todettu, että WoodForce- ja kaupankäyntiskeemoissa on myös erilaiseen päivittämiseen tarkoitettuja skeemoja.

 

Aiemmin on todettu, että päivityssanomien jatkokehitys päästään todennäköisesti aloittamaan kesälomien jälkeen.

 

Käsittely:

 

Todettiin, että asian käsittelyn kannalta keskeisimmät asiantuntijat eivät ole paikalla, joten asiakohdan käsittely sovittiin siirrettäväksi myöhempään ajakohtaan.

 

 

5. Metsänhoito- ja metsänparannustöiden tilastostandardi

 

Taustatietoa:

 

Aiemmin on todettu, että voidaan noudattaa seuraavia lähtökohtia.

 

1)     Jo valmiissa puukaupan hinta- ja määrätilastojen standardissa olevat aluejakorakenteet sopinevat myös metsänhoito- ja metsänparannustöiden tilastostandardin lähtökohdaksi. Tilastojen julkaisun aluejako on vielä harkinnassa, mutta kuntatieto tarvittaneen kerättävään tietoon.

2)     Tilastointitarkoituksissa työlajijaottelu tulee olemaan metsätietostandardeja karkeampi. Tämän vuoksi on varauduttava luokittelemaan ja yhdistelemään metsätietostandardien työlajeja karkeampiin työlajiluokkiin, jotka toimivat tilastoinnin työlajeina.

3)     Mittayksiköihin liittyen suurin osa tiedoista kerätään hehtaareina, mutta tiedot ojituksista sekä metsäteiden rakennus ja perusparannus kerätään metreinä.

4)     Kustannustietoja tulee kahdella tavalla: yhdistyskentästä yksikkökustannukset, teollisuuden omista metsistä sekä yksikkö- että kokonaiskustannukset (kokonaiskustannukset helpompi tuottaa raporteista), Metsähallitukselta yksikkökustannuksia, mutta teistä kokonaiskustannukset. Teollisuudelta ei tule kustannustietoja niiden yksityismetsissä tekemistä suoritteita, mutta jatkossa tietoja tarvitaan, koska se on ehto yhdistyskentän tietojen saannille.

 

Metsänhoitotilaston yhteydessä on kerätty tiedot hakkuualoista hakkuutavoittain. Yksityismetsien tiedot on saatu ja saataneen tulevaisuudessakin metsänkäyttöilmoituksista (ovat siis aikeita). Teollisuus ja Metsähallitus ovat antaneet omista metsistään toteutuneiden hakkuiden tiedot.

 

Sidosryhmät kokoontuivat 29.9.2014 käsittelemään asiaa Melan johdolla ja tuon palaverin lopputuloksena on päivitetty kerättävien tietojen Excel-taulukko, jota on käsitelty aiemmin valmistelutyöryhmässä ja joka toimii työlajijaottelun pohjana.

 

Aiemmin on todettu, että tarkoituksenmukaisin tapa edetä olisi täydentää nykyistä puukaupan hinta- ja määrätilastojen standardia siten, että siihen otettaisiin myös MHMP-tilastoinnin ja hakkuutapojen pinta-alojen tilastoinnin tiedot. Samalla lisätään maakunta yhdeksi aluevaihtoehdoksi

 

Ari Kotiharju, Janne Loikkanen, Outi Niemi, Mika Galkin, Marja-Liisa Juntunen ja Lasse Lahtinen pitivät 12.11.2014 klo 13 Lync-palaverin, jossa valmisteltiin xml-luonnostelma uudesta metsätilastostandardista. Luonnostelmaa on päivitetty tämän jälkeen em. työryhmän sähköpostikokouksena.

 

Uusi laki ruoka- ja luonnonvaratilastoista velvoittaa elinkeinonharjoittajat ilmoittamaan tiedot tilastoviranomaiselle. Lukessa on alustavasti kaavailtu, että tilastotiedot ilmoittaisi se elinkeinonharjoittaja, joka on laskuttanut MHMP-työt.

 

Aiemmin on todettu, että tilastostandardisanomien lähettäminen tilastoviranomaiselle voisi monien toimijoiden kannalta olla tarkoituksenmukaisinta toteuttaa SMK:n tiedonsiirtopalvelun rajapinnan kautta siten, että SMK teknisesti välittäisi toimijan itsensä muodostaman tilastotietosanoman Luken rajapintaan. Tämä vähentäisi kaikkien osapuolten kustannuksia, sillä toimijoilla on jo käytössään rapapinta SMK:n tiedonsiirtopalveluun ja SMK todennäköisesti joka tapauksessa rakentaa tilastotiedonsiirron Luken rajapintaan Kemera-hankkeiden toteutusilmoituksista kertyvien tilastotietojen toimittamista varten. Tapio on MMM:n kanssa sopinut selvittävänsä päätöksentekijöiltä tämän vaihtoehdon toteuttamismahdollisuuden. Tietysti yksittäiset toimijat voivat halutessaan asioida suoraan Luken rajapinnan kanssa, mutta ylimääräisten rajapintayhteyksien rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuu luonnollisesti kustannuksia. Ari Kotiharju on keskustellut asiasta Luken ja SMK:n päätöksentekijöiden kanssa.

 

Luken, Bitcompin ja Tapion edustajien kesken pidettiin tilastostandardin kehittämiseksi työpaja 27.1.2015.

 

Em. työpajassa keskusteltiin työlajien luokitteluista ja skeemaluonnostelman toteuttamisesta seuraavaa:

 

PUUKTIL1.1 standardiskeema jätetään ainakin toistaiseksi sellaisenaan standardien joukkoon.

 

Tehdään uusi standardiskeema siten, että em. skeeman juurielementti RoundWoodSalesData nimetään ForestStatisticsData. (Pöytäkirjan pitäjän lisäys: Sen versio voisi olla esim. MTIL_T)

 

Tämän alle tulevat vapaaehtoisina rakenteina vapaaehtoisen RoundWoodSalesRows rakenteen rinnalle OperationsRows ja LoggingsRows

 

OperationsRows rakenteen alle tulevat metsänhoito- ja metsänparannustöiden tilastotiedot. MHMP-tilastotiedon työlajit luokitellaan ensimmäiseen versioon Marja-Liisan ylläpitämän excel-tiedoston vihreällä korostetuista työlajeista.

 

LoggingsRows elementin alle tulevien tietojen alustava luonnostelu on sovittu Luken tehtäväksi.

 

Aiemmassa työpajassa sovittiin, että Outi kirjoittaa ja julkaisee skeeman ensimmäisen version.

 

Edellisessä valmistelutyöryhmän kokouksessa sovittiin, että Outi poistaa istutukseen sisällytettävät työlajit (pellonmetsitys ja täydennysistutus) ja lisää istutuksen selitteisiin puulajeille termin istutuksesta esim. ”Männyn istutus”. Lisätään omistajaryhmä julkisyhteisö. Operation type tulee vapaaehtoiseksi kuten myös muu luokittelija vapaaehtoiseksi. OperationSpecification eli työlajin tarkenne koodisto on tarkistettava ja korjattava.

 

Kauppatapa PurchaseModeCode on lisättävä LoggingsRows elementtiin.

 

Aiemmin on todettu, että todennäköisesti skeeman avulla kerätään vuoden 2015 tiedot vuoden 2016 alussa.

 

Yhteenvetona tilastoskeemoista on todettu, että tulee erillinen MTIL_x.x   (ForestStatisticsData=metsätilastostandardi) -skeema, joka mahdollistaa kaikkien tilastotietojen lähettämisen. Vanha PUUKTIL1.1 (RoundWoodSalesData) –skeema pidetään muutoksitta mukana standardeissa, jotta nykyiset lähettävät ja vastaanottava sovellukset voivat sitä käyttää jatkossakin ilman sovelluspäivityksiä.

 

Tilastostandardin dokumentaatio ja skeemat on päivitetty julkaisusivustolle http://www.bitcomp.fi/metsatietostandardit/ 25.3.2015.

 

Aiemmin on todettu, että todennäköisesti skeeman viimeistelyä päästään jatkamaan aikaisintaan kesällä.

 

Käsittely:

 

Sovittiin, että keskustellaan jatkotoimista teemakokouksessa 2.9.2015 klo 13-15. Esitettiin toivomus, että Luke antaisi teemakokouksessa myös lisätietoa siitä, keitä MHMP-tilastotietojen toimittamisvelvollisuus todennäköisesti tulee koskemaan.

 

6. Hyväksyttyjen skeemojen päivitystarpeiden käsittely

 

Taustatietoa:

 

Aiemmin on sovittu, että olemassa olevien skeemojen päivitykset pyritään tekemään siten, että lisättävät rakenteet lisätään vapaaehtoisina rakenteina ja koodistoja päivitetään siten, että lisätään uusia koodeja.

 

On sovittu, että Bitcomp ylläpitää sanomakohtaisia muutoshistoriadokumentteja, jotka julkaistaan standardien julkaisusivuston versionhallintataulukossa http://www.bitcomp.fi/metsatietostandardit/ kunkin sanomaversion kohdalla.

 

On sovittu, että jatkossa muutokset luokitellaan seuraavasti 1=luonnostelma, 2=sovitaan vietäväksi työversion dokumentaatioon, 3=todetaan toteutetuksi dokumentaatioon, 4=esitetään virallistettavaksi. Näin päivitysten välittyminen dokumentaatioon tulee seurattua.

 

Ohjausryhmä on 20.4.2015 hyväksynyt esityksen, jonka mukaan metsävaratietojen standardin MV_T virallistettiin MV1.6 versioksi, jonka suositeltu käyttöönottopäivämäärä on 16.6.2015.

 

MV1.6 versio on julkaistu julkaisusivustolla.

 

17.4.2015 Suomen metsäkeskukselta on saatu ehdotus, että ”Kemera-rahoituskelpoisuus- termiä (Aarnissa hoidon/hakkuun lisämääreet 151,153, 251, 253) varmuuden vuoksi lievennetään esim. muotoon ”Mahdollinen Kemera-rahoituskohde”. Tähän oli tullut myös vaihtoehtoinen ehdotus, jossa entisten koodien lisäksi luotaisiin uudet 4. koodia. Todennäköisesti asian ajaisi helpoiten ensimmäinen ehdotus.

 

Aiemmin on todettu, että tiedossa ei ole estettä sille, että selitteiden päivitys voitaisiin tehdä. Näin ollen on sovittu, että Bitcomp tekee selitteiden päivityksen 1.6 versioon.

 

Puukaupankäynnin standardeihin oli saatu seuraavat päivitysesitykset:

 

  1.    PUUKTPTM_T (aukeaa PUUKTPTM1.2 alapuolelle, +:sta avaamalla) : WorkingSite elementtiin on lisätty Stands elementin rinnalle /alapuolelle nyt CertificationSystems elementti  leimkon sertifiointitiedolle.

2.-3.  WoodForcen kuitaus ja karttasympolisanoma on sirretty versiotaulukossa yleisempien sanomaniemien alle: Kuittaussanoma = PMCKS_T ja Karttasympolisanoma = PMCKM_T . Eli nämä eivät nyt ole WoodForcen PMTO sanomaryhmän alla.

Jos nämä sanomanimet todetaan hyviksi, niin silloin on vastaaat sanomat poistettava WoodForce sanomaryhmän alta, eli silloin PMTOKS_T ja PMTOKM_T poistuvat sieltä.

 

Varsianiset nimiavaruudet säilyvät samana ainakin tässä esitysvaiheessa. (Eli tämä ei aiheuta mitään muutosta WF skeemoihin) Nythän kaikki, esim. MV ja MKI ja WoodForce sanomat esiintyvät http://standardit.tapio.fi/schemas/forestData/ hakemiston alla ja

puukaupan sanomat taas esiintyvät http://standardit.tapio.fi/schemas/workingsitetrade alla, mutta jokainen skeema on aina oma nimiavaruutensa.

 

Ainoa ero tähän on nykyinen common nimiavaruus, joka on yhdistelmä tiedostoista common.xsd, common_basic.xsd ja forestenumeratives.xsd. Eli tämä on ainoa tapaus kun useammalla skeematiedstolla on yhteinen nimiavaruus. Tähän nimiavaruuteen näitä kuittaus ja karttasympolisanomia tuskin halutaan mukaan vaan kyse on ennemminkin siitä että saataisiin ne versiotaulukossa yleiselle tasolle näkymään.

 

Eli nykyisenä lopputuloksena: Kuittaussanoma ja karttasympolisanoma ovat omat nimiavaruutensa http://standardit.tapio.fi/schemas/forestData/ :n alla eli samassa paikassa kuin tähän astikin, mutta näkyvät versiotaulukossa yleisemmällä tasolla, koska ovat usean sanomaryhmän käytössä.

 

Aiemmin on todettu, että edellä esitetyt päivitykset ovat hyvä pohja kaupankäyntistandardien työversiolle, jonka pohjalta tehdään loppuvuoden aikana lisää päivityksiä. Yhteiskäyttöisten skeemasanomien version hallintaa pitää vielä miettiä standardointityön kehittämisen yhteydessä.

 

 

Aiemmin on sovittu, että hoidon/hakkuun lisämääreiden 151,153, 251, 253 selitteitä päivitetään lisäämällä niihin ”mahdollinen”-termi. Sovittiin, että Bitcomp tekee päivityksen 29.6.2015 mennessä.

 

Käsittely:

 

Todettiin, että hakkuiden lisämääreiden selitteiden päivitykset on toteutettu skeemapakettiin 8, mutta julkaisusivuston dokumentaatiota ei ole vielä päivitetty. Janne Loikkanen kertoi, että dokumentaation päivitys tehdään myöhemmin kokouspäivänä 18.8.2015.

 

Todettiin, että uusia päivitysesityksiä ei tullut esille.

 

7. Hilamuotoisen metsävaratiedon standardi.

 

SMK suunnittelee hilamuotoisen metsävaratiedon jakamista. On olemassa hilamuotoisen metsävaratiedon standardi ”HMV1.1”.

 

Aiemmin on todettu, että hilamuotoisen metsävaratiedon standardilla on yhtymäkohtia ForestBig data sekä Metsätieto 2020 hankkeiden kanssa. Origo ja hilat on tarkoitus ns. kiinnittää. 16 x 16 hila sopisi karttalehtien kanssa yhteen.

 

Aiemmin on tehty seuraava esitys:

 

”Otettaisiinko hilaruudukoston paikka ja koko myös standardityössä käsiteltäväksi? Metsäkeskus ehdottaa tätä 16mx16m solua, jonka referenssipiste on X = 506 000 Y= 6 966 000 EURFE-FIN (ETRS89-TM35FIN) koordinaatistossa. Näin se on karttalehtijaon kanssa täsmäävä jaoltaan.

 

Olisiko tarpeen teetättää valtakunnan kattava valmis hilaruudukko, joka on tuolla jaolla ja ottaa se jaettavaksi? Silloin voitaisiin tarkkaan sopia mikä ruutuu on esimerkiksi IDltään 4048589 jne. Metsäkeskus voi moisen tehdä/teetättää, jos se nähdään tarpeelliseksi. Tällöin ainakin ID:tä voitaisiin käyttää viitteenä paikkatiedon sijaan. Eikä olisi valtakunnan reuna-alueilla epäselvyyksiä mihin asti hilasto jatkuu jne.”

 

INSPIRE-speksit ruudukoiden suhteen löytyvät esim. seuraavasta linkistä.

http://inspire.ec.europa.eu/documents/Data_Specifications/INSPIRE_DataSpecification_GG_v3.1.pdf

 

On todettu, että asiaan liittyen on syytä tutustua eri vaihtoehtoihin ja konsultoida asiantuntijoita, ennen kuin Metsäkeskus tekee päätöksen siitä, miten menetellään. Todennäköisesti apua asiassa voidaan saada myös Metsätieto 2020 työstä.

 

Lisäksi on todettu, että metsätietostandardien skeemojen kautta asiaa ei välttämättä suoranaisesti voida toteuttaa, mutta standardoinnin materiaaleissa voidaan julkaista asiaan liittyviä suosituksia.

 

Hilamuotoisen metsävaratiedon skeemaan liittyen on todettu tarve sisällyttää runkolukusarjat hilalle. Olemassa oleva hilamuotoisen metsävaratiedon standardi sisältää runkolukusarjan.

 

Jo aiemmin Esko Välimäki on todennut, että olemassa oleva standardi vaikuttaa käyttökelpoiselta, mutta vaatinee pieniä päivityksiä.

 

Esim. sitä pitää pohtia, kannattaako ositteiden esittämisessä jakson olla yläkäsitteenä kuten nyt.

 

Aiemmin on todettu, että päivitysesitysten käsittely aloitetaan kesän jälkeen.

 

Juha Inkilä kertoi edellisessä kokouksessa, että muun kuin XML-formaatin käyttäminen Hila-tietojen jakamisessa on tullut uudelleen vireille, mutta kiinteistökohtaiseen tietojen jakamiseen myös xml-sopisi. Tuolloin todettiin, että asian käsittelyä jatketaan elokuun kokouksessa.

 

Käsittely:

 

Todettiin, että asian käsittelyn kannalta keskeisimmät asiantuntijat eivät ole paikalla, joten asiakohdan käsittely sovittiin siirrettäväksi myöhempään ajankohtaan.

 

8. Käännöstyöt.

 

Taustatietoa:

 

Aiemmin on todettu että ruotsin ja englannin kielisten käännöstöiden tekemiseen on löytynyt resursseja siten, että käännöstöitä voidaan tehdä Tapiossa.

 

Aiemmin on todettu, että Outi toteuttaa ohjausryhmässä sovitusti uudelleen käytettävissä olevat makrot, joilla käännöstöille saadaan excel-pohjat, joista käännöstyöt saadaan kirjoitettua skeemoihin automatisoidusti.

 

StoraEnso, WoodForcen-projekti ja Silvadata ovat toimittaneet kevättalvella 2015 tiedot käännöstarpeistaan.

 

Tapiossa on käännetty lähinnä koodistoselitteitä englannin kielelle n. 1500 kpl sekä useita satoja termejä ruotsin kielelle. Käännöstyöt on lähetetty kommentoitavaksi valmistelutyöryhmälle keväällä 2015, mutta kukaan valmistelutyöryhmästä ei ole tuonut esiin päivitystarpeita käännösten viimeisimpään versioon.

 

Käsittely:

 

Todettiin, että käännöstyöt päivitetään dokumentaatioihin myöhemmin kokouspäivänä 18.8.2015, kun dokumentaatiot päivitetään vastaamaan skeemapakettia nro 8.

 

Lisäkäännöstarpeita ei tullut esille, mutta sovittiin, että Bitcomp julkaisee julkaisusivuston taulukossa päivitetyn Excelin, josta ilmenevät ajantasaiset koodistoselitteiden kieliversiot.

 

9. MKI-standardien työversion päivitystarpeet

 

Taustatietoa:

 

Aiemmissa kokouksissa sovitut päivitykset työversioihin on toteutettu Bitcompin toimesta julkaisusivuston dokumentaatioihin.

 

Aiemmin on sovittu, että MKI-standardin palautesanoma voidaan yhdistää yleiseksi metsäkeskuksen palautesanomaksi.

 

Käsittely:

 

Eeva Hiltunen kertoi, että testaus, johon osallistuu myös SMK:n ulkopuolisia toimijoita, alkaa elokuussa ja testien perusteella syyskuun loppuun mennessä selkenee, tarvitaanko päivityksiä työversioihin.                                                                                                                                            

 

10. Muut asiat

 

Ei käsitelty muita asioita.

 

11. Seuraavat kokoukset

 

Taustatietoa:

 

27.8.2015 on erillisen ohjausryhmän kokous

 

Käsittely:

 

Sovittiin seuraavat kokoukset:

 

Tilastostandardin teemakokous 2.9.2015 klo 13-15

 

Kemera-standardien teemakokous 8.9.2015 klo 13-15

 

Valmistelutyöryhmän yleiskokous 22.10.2015 klo 13-15

 

____________________________________________

Metsätietoasiantuntija Ari Kotiharju
ari.kotiharju@tapio.fi, puh. 040 7415238.

Tapio
Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 HELSINKI
tapio@tapio.fi, puh. 0294 32 6000
www.tapio.fi
_____________________________________________