MKI-standardin työversio valmistui teemakokouksessa

Muistio: Metsänkäyttöilmoitus -standardin teemakokous (Sivuttiin myös Kemera-standardia) 25.5.2015 klo 13-13.47

 

Osanottajat: Ari Kotiharju Tapio, Janne Uitamo SMK, Esko Välimäki SMK, Eeva Hiltunen SMK, Juha Valkola Piimega, Vesa Koskinen Bitcomp, Outi Niemi Bitcomp, Arvi Yli-Suvanto Metsähallitus, Tuula Kuisma Stora Enso ja Juha Leskinen Stora Enso (osanottajaluettelo saattaa olla puutteellinen)

 

Asiat:

 

1. MKI-standardien työversion päivitystarpeet

 

a)                         tietojen pakollisuudet

 

Kevään aikana on käyty keskustelua, että pakollisuus olisi syytä poistaa eräistä suoraan DeclarationStand -rakenteen alla olevista kentistä, koska pakollisuus vaihtelee esim. hakkuutavoittain ja elinympäristöjen esiintymiseen liittyen.

 

Edellisessä valmistelutyöryhmän kokouksessa 28.4.2015 SMK:n Eeva Hiltunen totesi, että MKI-standardeissa HabitatCode kentän tulee olla pakollinen. Näin ilmoittajan on otettava kantaa elinympäristöihin. Mikäli elinympäristöjä ei ole, käytetään koodiarvoa 0= ”Kuviolla ei ole metsälain erityisen tärkeää elinympäristöä”.

 

Tämä huomioon ottaen pakollisuus olisi syytä poistaa seuraavista kentistä:

 

-HabitatOperations

 

- OtherHabitatCode

 

-DeclarationDevelopmentClass

 

-DeclarationRegenerationCommitment

 

-DeclarationStandTextInformation

 

-FertilityClass

 

-MainGroup

 

-MainTreeSpecies

 

-MeanAge

 

-MeanDiameter

 

-SoilType

 

-SubGroup

 

Sovittiin, että pakollisuus poistetaan em. kentistä.

 

b)                         Koodistomuutokset

 

SMK: on tuonut esiin seuraavat koodistomuutokset.

 

-CuttingRealizationPracticeType koodistosta poistetaan 5 koodia ja lisätään 5 koodia, jolloin lopullinen koodisto muodostuu seuraavaksi.

 

enumeration  1                           Ylispuiden poisto

 

enumeration  2                           Ensiharvennus

 

enumeration  3                           Harvennushakkuu

 

enumeration  4                           Kaistalehakkuu

 

enumeration  5                           Avohakkuu

 

enumeration  6                           Verhopuuhakkuu

 

enumeration  7                           Suojuspuuhakkuu

 

enumeration  8                           Siemenpuuhakkuu

 

enumeration 9                            Erityishakkuu, maankäyttömuodon muutokseen johtava

 

enumeration 11                          Erityishakkuu, Metsälain 5b §:n mukainen

 

enumeration 12                          Poimintaluonteinen kasvatushakkuu

 

enumeration 14                          Muu hakkuu tai toimenpide

 

enumeration 17                          Pienaukkohakkuu

 

-   HabitatCodeType koodistoon täydennetään koodin 2 nimeksi ”Rehevä korpi, letto ja muut suoelinympäristöt” ja lisätään seuraavat koodit:

 

enumeration  602                      Vähäpuustoinen suo

enumeration  620                      Luhta

 

-   OtherHabitatCodeType koodistoon muutetaan koodin Tervaleppäkorpi koodiarvoksi 799

                            

 

-MainTreeSpeciesType-koodisto säilytetään muissa standardeissa sellaisenaan, mutta sen tilalle vain MKI-standardissa käytettäväksi tehdään DeclarationMainTreeSpeciesType-tyyppinen koodisto, josta puuttuvat koodit 29 ja 30. Tarkoituksena on siis se, että MKI:llä pitää ilmoittaa vain ns. tarkkoja puulajeja.

 

Sovittiin, että esitykset toteutetaan.

 

Keskusteltiin myös SMK:n tekemästä esityksestä asiakas id:n lisäämisestä standardiin, mutta tätä ei katsottu aiheelliseksi toteuttaa yleiseen standardiin.

 

Bitcompin kanssa sovittiin, että muutokset toteutetaan lähipäivinä ja päivitetyt skeemat ovat ladattavissa kuluvan viikon loppuun mennessä.

 

Keskusteluissa tuli esiin, että Suomen metsäkeskuksella on testiympäristö, jossa voi testata sanomien toimimista. Asia toteutuu kesän aikana. Lisätietoja saa Eeva Hiltuselta.

 

2. Kemera-standardien tilanne

 

Uuden kemeralain voimaan tulo on nytkähtänyt eteenpäin ja se tulee voimaan kesäkuun alussa. Myös pitkään odotetut valtioneuvoston asetukset ovat nyt lopullisessa muodossaan.

 

Todettiin, että Kemera-standardien työversiot ovat tänä päivänä toteutettu julkaisusivuston version hallinnan taulukkoon. 

 

Etenkin toteutusilmoituksessa ilmoitettavien tietojen osalta on vielä päivitystarvetta kemera-standardien työversioissa. Toteutusilmoitukseen vielä tarvittavia tietoja ovat esim. keskipituus 10 cm tarkkuudella, runkoluku 200 kpl/ha tarkkuudella ja poistuman suuruusluokka yli/alle 3000 tai 2000 kpl/ha sekä tieto kerätystä energiapuusta, jne.

 

Sovittiin, että 5.6.2015 klo 8.30-10 järjestetään Kemera-standardien teemakokous, jossa asiaa käsitellään tarkemmin.

 

3. Muut asiat

 

Keskusteltiin, että pyritään lisäämään mahdollisuutta seurata ja osallistua standardien valmisteluun esim. sähköpostin tai sähköpostitse hälyttävän keskustelupalstan kautta. Asia täsmentynee standardien arviointityön valmistuttua.

 

4. Seuraavat kokoukset

 

28.5.2015 Klo 13-15 valmistelutyöryhmän yleiskokous

 

5.6.2015 klo 8.30-10 Kemera-standardien teemakokous

 

____________________________________________

Metsätietoasiantuntija Ari Kotiharju

ari.kotiharju@tapio.fi, puh. 040 7415238.

Tapio

Pohjoinen Rautatiekatu 21 B, 00100 HELSINKI

tapio@tapio.fi, puh. 0294 32 6000

www.tapio.fi

_____________________________________________